tiistai 24. toukokuuta 2011

Valokuvia

Tänään porattiin maalämpökaivo valmiiksi. Yhdellä kaivolla päästiin (hieman reilu 200 m syvä), mutta hitaasti kuulemma edettiin (kalliota) ja vettä tuli paljon. Pitäisi olla erinomainen lämmön keruun kannalta. Juuri, kun porauskalusto oli kasassa tuli paikalle K-raudan kuljetus (autotallin puuosat). Niin ja aamulla oli ennen seitsemää eristysvillakuljetus paikalla. Vaikka tontti onkin iso, niin se alkaa olla tupaten täynnä materiaalia ihan takapihaa lukuunottamatta (jonne on hankala päästä kuljetusautoilla). Kamerasta loppui akku poraamisen loppuvaiheessa, joten en saanut kuvattua lähistölle kertynyttä lampea tai sitä tontilla olevaa tavarapaljoutta. Josko niistä tulisi otettua kuvat huomenna. No, mutta nyt niitä aiemmin luvattuja valokuvia.

Talon lattia. Ihan takana on kolme lattiakaivoa lätäköiden kohdalla. Lähimmän lätäkön kohdalla on muuten pieni painauma (ei tarkoituksellista kaatoa siis siihen).


Maalämpökaivon porausta.


Porauksen aikana suihkuavaa vettä.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Pikkuhommia aurinkoisena viikonloppuna

Viikonlopun oli tosi mukava sää ja aitatolppien pystytys aloitettiin lauantaina. Ostettiin myös kaasugrilli tontilla tapahtuvia ruokailuja helpottamaan ja tuomaan vähän vaihtelua einesten lämmitykselle. Elina oli Veikan ja Väinön kanssa käymässä tontilla. Juuri kun Elina sai kasattua grillin valmiiksi alkoi Tuukka oksentamaan kaaressa. Parakissa riitti siivottavaa... Onneksi Tuukka ei ollut syönyt juuri mitään koko päivänä, joten siivoaminen oli siedettävää. Kaikki mitä Tuukka illan aikana söi tai joi tuli ulos, joten pidettiin parempana, että mä lähdin Tuukan kanssa kotiin yöksi ja Olli jäi Mimosan kanssa vaunuun. Tuukkaa harmitti, mutta kotona oli vaihtopetivaatteet tarpeen.

Sunnuntai oli tosi aurinkoinen ja lämmin. Tuukka voi jo normaalisti, olisikohan ollut auringonpistos. Saatiin juntattua päivän aikana noin 40 aitapaalua (tontin takalaita). Olisi tarkoitus aidata rakennusajaksi vain osa takapihasta, jotta koirat eivät vaeltele ympäriinsä ja käy räksyttämässä ohikulkijoille, jollei huomata ottaa koiria ajoissa haltuun. Lopullinen aita tulee etupihan puolellekin. Luultavasti etupiha lauta-aitaa, mutta muu ihan 120 cm verkkoaitaa. Tulee näinkin ihan kiitettävästi hintaa aidalle. Järjesteltiin vain hieman talopaketin pinoja, mutta pressutettiin herkimpiä uudelleen. Leikkimökkikin alkaa olla runkoa vaille siirrettynä meidän tontille Himasilta, jossa se on ollut säilytyksessä vuoden päivät. Saunan pata on kätevä, joten saatiin tehtyä iltapesut tontilla lapsille, jonka jälkeen pääsivät molemmat vaunuun nukkumaan. Me päästiin sitten vielä jatkamaan hommia ja itsekin iltapesun jälkeen suoraan nukkumaan ilman väsyneenä autolla ajoa. Johonkin sekin päivä mennä hujahti ja mun ihonväri muuttui taas punaiseksi. Onneksi lasten iho kestävää huomattavasti äidin ihoa paremmin aurinkoa. Tuukan hattu oli tänäänkin jatkuvasti häviksissä, vaikka puhuttiinkin ja Tuukka kertoi itse myös Mimosalle, että hattu pitää olla tai voi tulla taas oksennus.

Maanantaina oli ihan mukavaa ja leppoisaa heräillä vaunussa. Olli meni pyörällä töihin, että "herää tähän päivään". Me mentiin autolla peräkärryn kanssa perässä kaupunkiin. Puukeskuksella oli viimeisiä päiviä muuttomyynti (-50%), joten Olli kävi ostamassa mm. terassitarvikkeita. Harmi vaan, ettei terassilautoja ollut enää. Tontille saapui myös maalämpökaivon poraaja. Kaivo osui hyvin lähelle talon ja autotallin välistä lämpöelementtiä, muttei vissiin kuitenkaan ihan osunut. Kaivosta oli kuulemma tulvinut älyttömästi vettä jossain välissä (50 m3/h eli vähän vajaa kuutio minuutissa). Täyttyipähän taas lähiojat... Tälle päivälle oli päässyt 100 m syvyyteen. Pitäisi päästä 200 m, jotta riittäisi, mutta saa nähdä pääseekö. Sitten pitää kustantaa kaksi kaivoa, jollei pääse riittävään syvyyteen. Kiva, kiva ...lisämenoja...

Kamera ei ole taaskaan mun saatavissa, joten kuvat odotuttavat edelleen.

perjantai 20. toukokuuta 2011

lattiavalu

Hallin mummo tuli keskiviikkona meille, joten pääsin illalla auttelemaan Ollia ihan rauhassa. Lisäksi piti vähän siivota ja imuroida autoa, koska sillä oli huolto torstaina. Olli teki autotallin varaston oven eteen muotin liuskaa varten, jotta siihen saa sitten laittaa ylimääräisiä betoneja, jos lattiavalusta jää yli. Lisäksi laitettiin yhdessä höyrynsulkumuoveja raudoitusten alta seinämille.

Torstaina olimme jo 6.30 tontilla, koska valuporukka oli tulossa seitsemään. Jouduimme kuitenkin lähtemään siitä melko pian, koska auto piti viedä huoltoon ja Mistille oli fysioterapia-aika Kouvolassa klo 9.30. Palatessani Mistin kanssa Kouvolasta puolilta päivin poikkesin tontille, jossa valu oli ohi ja pintojen hierrys jo käynnissä. Iltapäiväksi oli luvattu sadetta, joka alkoikin juuri kun lähdimme mummon ja lasten kanssa leikkipuistoon. Eipähän tarvinnut sinä päivänä käydä kastelemassa valuja (jottei kuivu liian nopeasti ja halkeile). Illalla oli Mimosan hoitopaikan "Kuninkaan linnan juhlat", joissa kävin Mimosan kanssa. Kyllä oli taas hienosti suunniteltu seikkailurata, jolta lasten piti kerätä helmiä erilaisia tehtäviä suorittaen, jotta saatiin kuningattaren timanttikoru takaisin noidalta. Mimosa ei olisi malttanut lähteä kotiin ollenkaan.

Tänään perjantaina oli vihdoin aurinkoista ja lämpimämpää, joten kävin aamulla koirien kanssa tontilta lenkillä ja ottamassa talopaketin pinojen päältä pressut pois. Siis niiltä, joissa pressut olivat edes pysyneet. Onneksi koko viikonlopuksi on luvattu lämmintä ja aurinkoista, joten saadaan kuivateltua tuotteet ja purettua pinot hieman ilmavammiksi sekä samalla järjesteltyä niitä hieman käyttövaiheen mukaan. Saadaan sillä ne myös sopivampiin ryhmiin niin, että pressut yltävät sopivasti ja pysyvät paremmin.
Menimme iltapäivällä koko perheellä mummolla vahvistettuna tontille. Lapset innostuivat uusista lattioista ja varsinkin autotallin lattialla olevasta vesilammikosta. (Hyvin oli kaadot kohdillaan, koska kaikki vedet oli kerääntyneet lattiakaivojen ympärille.) Ennen kuin huomattiinkaan oli lapsilta hävinnyt vaivihkaa vaatteet päältä ja "uima-allas" otettu käyttöön. Pienen leikin lomassa tuli aika monta liukastumista ja muksahdusta. Onneksi vaunusta löytyi pyyhe ja saimme pestyä lapset vesisuihkulla (jottei betonipölyä jää iholle). Siirryimme trampoliinin kasaamiseen. Olli muovitti talon lattiaa, jotta kosteus säilyy lattialla. Muoveja pidetään viikon päivät. Yöksi tulimme kotiin, mutta seuraavan yön taidammekin olla vaunussa. Mummo lähti illalla ajamaan kotiaan kohti. Olli ja Pasi kävivät hakemassa työkaveriltamme joutavan saunan padan, jolla saamme lämmitettyä tontilla pesuvettä. Ettei tarvitse sitten jatkossa mennä likaisena tai kylmällä vedellä peseydyttyä nukkumaan, jos jäädään/Olli jää vaunuun yöksi.
Lisäilen kuvia lattioista ja uimamaistereista joskus myöhemmin. Tuskin huomenna, koska tontilla ei toimi kuin gsm-verkko, niin kuvien lataaminen kestäisi iäisyyden. Toivottavasti saamme sinne joskus lähiaikoina 3g-verkon (kaapeli maksaisi julmetusti).

Huomenna saamme aamusta aitatolppia Luumäen kyllästämöltä ja pääsemme aloittamaan aidan rakentamisen joskus talopaketin pinojen uudelleen latomisen jälkeen. Odotan kyllä jo innolla sitä, ettei huomenillalla tarvitse höykyttää lapsia ajoissa kotiin nukkumaan, vaan saadaan jäädä vaunuun. Sunnuntaiaamuna voin olla erimieltä vaunussa nukkumisen ihanuudesta, jos en löydä mahani kanssa kelvollista nukkuma-asentoa vaunun hieman kovemmilla patjoilla. Varsinkin, jos kaikki kolme koiraa tunkevat nukkumaan meidän sänkyyn...

tiistai 17. toukokuuta 2011

Talopaketti saapui

Tänään siis saapui suurin osa talopaketin tuotteista sovitusti jo ennen klo 7 aamulla. Olli oli alkuun vastaanottamassa, mutta joutui lähtemään kesken töihin, jolloin minä säntäsin tontille jatkamaan. Rahtikirjaan merkittiin 11 gyproc-levyn vahingoittuneen. Sateen uhka oli koko ajan päällä, joten tuotteet piti päästä suojaamaan mahd. pian. Iltasella tarkistimme pressujen alla möyrien toimitusta tarkemmin ja Olli huomasi 7 murtunutta levyä lisää. Emme myöskään löytäneet muutamia lähetyslistassa mainittuja pilarikenkiä. Täytyy huomenna soitella heti aamusta ja ilmoittaa huomioista Mittava-kodille.

Viime viikon lopulla sekä talo että autotalli saivat raudoitukset ja lattialämmitysputket. Molemmat ovat nyt höyrynsulkumuovia vailla valmiina tortaina tapahtuvaa lattiavalua varten. (Jos sää sallii. Hieman on lupailtu sateita.)

Talon pohja perjantaina. Putkea on vaikka minkälaista...

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

täytöt

Muuraukset, tasoitukset ym. ovat takanapäin. Perjantaina alkoi pihan tasoitus. Lauantaina oli vuorossa routaeriteet ja ulkopuoliset sekä sisäpuoliset täytöt. Perjantaina ja lauantai aamusta Ollilla oli Samppa apuna. Äitienpäivänä jatkettiin vielä sadevesi/salaojakaivojen ympärystöjen routaeristeiden askartelulla. Tai lähinnä Olli jatkoi. Mä hengailin ja lapset leikkivät tontille tuoduilla hiekkaleluilla. Oli oikein leppoisa ja aurinkoinen päivä.

Maanantaina oli mun vika työpäivä ennen äitiyslomaa. Tontilla alkoi lvi-työt, joita Pasi oli hieman valvomassa (lvi-urakointi on tuntitaksalla...). Maanantain ja tiistain (Jussi apuna) aikana talo ja autotalli saivat lämmöneristeet. Talossa sai jo tehdä virtuaalimatkan, kun styrokseihin oli merkitty väliseinien paikat. Kivalta vaikuttaa, mutta vielä tilaa on kuitenkin vaikea hahmottaa. Lopullisestihan sen tajuaa vasta, kun huonekalut ovat paikoillaan. Piha on nyt tasoiteltu odottamaan kesäkuussa saapuvaa multaa. Nurkkaukseen, johon ei kaivinkoneella kajottu saisi jo laitettua lapsille trampoliinin kunhan saataisiin haettua Halliin iskälle lämpimään varastoidut trampoliinin osat. Samalla pitäisi kait tonkia sieltä jo vauvaakin varten pieniä vaatteita.

Tänään, keskiviikkona 11.5. tontilla on hääräämässä lvi:n ja pystytysporukan lisäksi sähkäri. Vetelee osaa johdoista lattian alta menemään (ennen verkkoja ja lattialämmitysputkistoa). Päädyttiin myös jättämään kurasyöppö pois ja otettiin tilalle iso lattiakaivo ylös nostettavalla ritilällä. Luultavasti koirat arvostaisivat vaihdosta, jos asiasta jotain ymmärtäisivät. Nyt eivät joudu seisomaan epämukavalla ritilällä tassujen pesun aikana.

Ensi viikon tiistaina saapuu talopaketti ja torstaina on vuorossa lattioiden valut.

torstai 5. toukokuuta 2011

Edelleen muurausta

tiistai 3.5.
Olli pyrki muuraamaan yksin viimeisen eli neljännen kerroksen perusmuuria autotalliin. Jokunen harkko jäi vielä muuraamatta, kun pimeys tuli estämään työn teon. Olli tuli kotiin vasta reilusti yhdentoista jälkeen.

keskiviikko 4.5.
Olli ponkaisi liikenteeseen jo kuuden jälkeen hakemaan peräkärryyn tontilta laidat ja rautakauppaan. Ostoslistalla oli mm. niitä leveämpiä harkkoja, joita käytetään talossa, koska niitä oli lainattu asennusporukalta autotallin muurin linjan korjaukseen. Töiden jälkeen Olli nappasi lapset ja koirat mukaan tontille, jonne oli tullut myös Hallin ukki. Minulla meni töissä hieman pidempään ja pääsin Pasin kyydillä myös tontille. Itse pyörin melko toimettomana pikkuaskareita tehden. Miehet muurasivat loppuun, purkivat linjapukkeja, hiovat muurausjälkiä ym. Saivat laitettua myös sisäpuolen styroksit.

torstai 5.5.
Olli käy ylikierroksilla (kai vähän pakostakin, jotta saadaan samaan aikaan talon ja autotallin täytöt ja erityisesti valut). Olli oli taas liikenteessä kuuden aikaan. Ollilla oli onneksi tänään vain kahden tunnin ansiotyöpäivä, joten on ehtinyt olemaan tontilla. Kahdentoista jälkeen myös Pekka lähti Ollin mukaan tasoittamaan autotallin perusmuuria. Tulivat kotiin syömään, jonka jälkeen Olli jatkoi jälleen tontille käytyään ensin kuluttamassa raksatiliä rautakaupassa. En tiedä tarkkaan mitä Olli vielä puuhaa tontilla. Ilmeisestikin ainakin autokatoksen pilarien valua. Loppu selvinnee, kunhan Olli kotiutuu joskus (kellon on taas jo yli kymmenen). Raporttia odotellessa...

maanantai 2. toukokuuta 2011

Anturan valu ja muurausta

tortai 28.4.
Talon ja autotallin anturoiden valu. Molemmissa oli muotti tehty harkoista. Talon osalta muotti muovitettiin, mutta autotallin osalta ei. Niinpä kävimme iltasella irroittelemassa harkot valusta. Suurin osa lähti oikein mukavasti lapiolla harkon alta vivuten, vain muutamaa tuotti hieman enemmän työtä. Kiertelimme myös joissakin rautakaupoissa, mutta ainoa mitä saatiin ostettua oli työhanskat lapsille. Illalla pääsimme käymään Pasilla ja Emmalla saunassa.

perjantai 29.4.
Olli ja Ari valmistelivat seuraavana päivänä aloitettavaa perusmuurin muurausta sekä kävivät rautakaupoissa. Tällä kertaa reissu ei ollut lähellekään yhtä halpa kuin edellisenä päivänä, vaan mukaan lähti mm. jiirisirkkeli.
Taloon tuli päivän aikana lähes kokonainen ensimmäinen kerros perusmuuria.

lauantai 30.4., vappuaatto
Olli ja Ari lähtivät aamusta tontille muuraamaan. Menimme lasten, mummin ja koirien kanssa tontille yhden aikaan, jolloin minä pääsin tutustumaan koirien ja navigaattorin kera tuleviin lenkkimaastoihin. Ihan kivat lenkkireitit sieltä löytynee, kunhan oppii välttämään pahimmat ryteiköt. Ensi syksyn vadelmapaikka on jo tiedossa. Kolmelta lähdimme lasten kanssa valmistautumaan Pertin synttäri/vappujuhliin. Samalla otimme Ollille vaihtovaatteet, koska Olli ja Ari jäivät vielä muurailemaan. Saivat juuri ajoissa ensimmäisen kerroksen valmiiksi.


sunnuntai 1.5.
Sinnikkäästi se Olli vain lähti tontille mummin ja ukin kyydillä, eilisestä huolimatta. Ari autteli Ollin toisen kerroksen muurauksen alkuun, jonka jälkeen he lähtivät jatkamaan matkaa kotiin päin. Aamulla Olli oli katsonut vesisateen tulevan ennusteen mukaan tälle alueelle kello yhdeltä, joten kiirettä piti. Tähtäsimme lasten kanssa tontille kahdeksitoista muka hakemaan Ollia. Muuraus oli ehkä vajaassa puolessa välissä ja aloin autella mm. suojaamalla jo valmista osiota muoveilla. Lapset viihtyivät pääosin omissa leikeissään, välillä autellen aikuisia. Sadetta tuli jokusen lumihietaleen verran, joten pizzojen haun kannustamana homma jatkui kuuten asti illalla, jolloin toinen kerros oli lopulta valmis ja paikat siivottu.


maanantai 2.5.
Paluu arkeen eli arki vain oman perheen voimin. Tänäänkin sateli hieman lunta ja tuntui uskomattomalta, että viime viikolla tarkeni mainiosti t-paidassa. Olli vei lapset hoitoon ja mä suuntasin tontille viemään parakin avaimia asennusporukalle (olivat unohtaneet ottaa ne perjantaina mukaan). Siellä ne jo olivatkin täydessä työn touhussa kello 7.30. Ollaan oltu ainakin tähän asti todella tyytyväisiä asennusporukkaamme (Moniurakointi SaTo oy). Työt hoituvat ja saamme heiltä auliisti neuvoja ja pientä apuakin autotallin osalta, vaikkei se kuulukaan heidän sopimukseensa.
Töiden jälkeen Olli lähti Pasin kanssa muuraamaan kolmannen kerroksen. He huomasivat "pienen" fiban autotallin muurissa. Yhden kulman linjalanka lähti ojuripuun väärältä puolelta, joten kulma oli 5 cm liian sisällä. Kolmannessa kerroksessa he korjailivat virhettä leveämmällä harkolla (tuo osuus jää joka tapauksessa maan sisään. Patolevyissä ym. joutuu hieman kikkailemaan. Onneksi asennusporukka oli vielä paikalla antamassa ohjetta virheen paikkaamiseksi. Kolmas kerros oli valmis yhdeksän maissa illalla.
Talossa on menossa neljäs ja viimeinen harkkokerros.
Mimosalla oli tänään lääkärineuvola. Pituutta oli tullut 3,5 cm lisää puolessa vuodessa, ollen nyt 107,5 cm ja painoakin jo hieman yli 18 kg.