Kodinhoitohuonetta. Levytettynä kodinhoitohuoneen ja teknisen tilan välinen seinä. Kuvassa näkyy myös kodinhoitohuoneen ja eteisen väliseinän alkua. Pikkuikkunan alle tulee tassujen & kurakenkien pesupaikka pienillä kiviseinillä rajattuna.
Olohuonetta, takka ja makuuhuoneita. Takkaluukun eteen "hyllyn pohjaksi" tulee samaa laattaa kuin tulee keittiön ja eteisen lattiaan. Samoin laattaa tulee myös leivinuunin puolella olevien aukkojen pohjalle.
Leivinuuni
Muurarille annettu mallikuva mun toiveesta.
Yläkertaa. Kuvassa Mimosan huoneen ikkunat.
Nyt jo harvinainen aurinkoinen päivä ja pieni tauko talon takaterassilla.
Autotallin varaston puoli. Vasemmalla tulevan paloseinän runko. Yläpuolelle nostettiin seinä kokonaisena elementtimä valmiiksi levytettynä. (Olli ja Pasi siis nosti ja mä olin vain näön vuoksi mukana.) Nosto oli pienoinen operaatio...
Tuukka laulaa joululauluja Roosalle.
torstai 29. syyskuuta 2011
tiistai 27. syyskuuta 2011
Ehdimpäs saada toisen tekstin tälle kuulle. On vähän tämä kirjoitustahti hidastunut... Hyvässä lykyssä laitan vielä huomenna kuvia, jos muistan ottaa huomenna kameran mukaan raksalle. Tarinat menee kyllä lapsipainotteisiksi, kun en ole taaskaan päässyt itse paljoa osallistumaan rakentamiseen.
Ollilla on loppuviikko viimeiset isyysvapaat ja isommat lapset on keskiviikon sekä perjantain hoidossa. Josko Roosa antais mun autella Ollia hommissa. Voi olla turha toivo, kun Roosa on nukkunut nyt lähiaikoina niin lyhyitä päikkäreitä ja hereillä ollessaan jo kaipailee seuraa ja haluaa itsekin touhuta. Roosa on ollut nyt viikon ripulissa, mutta hyvin kasvaa (tänään oli neuvola 60,4 cm ja vähän alle 6 kg) eikä ole kuivunut. (Tarkistin: keliakia ei ilmene vielä imetysaikana...) Yöunetkin on nyt katkonaisempia, mutta paljon huonomminkin voisi olla. Lisäksi Roosa sai tänään molempiin reisiin rokotteet. Rota-tehoste päätettiin jättää seuraavaan kertaan.
Roosa kääntyy kyljeltä mahalleen (ja muutaman kerran vauhdilla pää lattiaan kolahtaen siitä selälleen. On siis noussut niin korkealle käsien varaan, ettei ole hallinnut itseään ja "kaatunut" siitä ympäri.) Tarttuu myös leluun.
Mimosa on aloittanut jumpan joukkuevoimistelu-ryhmässä (tiistaisin), joka on hieman tavoitteellisempi kuin temppujumppa. On aika innoissaan jumpasta, kuten myös äiti, kun pääsee käymään kaupassa vain kahden lapsen kanssa, koska jumppa on sopivasti Prisman vieressä. Syksyn Mimosa käy myös Lassiloikassa, jossa pääsee kokeilemaan viittä eri liikuntalajia kahdesti. Viime torstaina oltiin kaikkien lasten kanssa sateessa suunnistamassa Roosa rintarepussa.
Tuukasta ei ole nyt valitettavasti julkaisukelpoista kuvaa. Tuukan kanssa kaikki lähtemiset on tuskan takana, kun pitää taas pukea eikä voi vain lähteä. Toisaalta Tuukka lähtee erittäin mielellään varsinkin hoitoon ja on aina tosi iloinen hoitopäivien jälkeen. Tuukalla oli myös tänään neuvola. Lyhyesti kortin tekstejä: "Eläväinen, motorisesti taitava, kielenkäyttö monipuolista,äänteitä vielä puuttuu" Jep, ainakin D puuttu, koska Tuukan puheessa meidän vilkas Daisy on Lazy (=laiska).
Ja sitten RAKSAtilanne. Kaikki ulkovuoraukset on tehty ja lähes kaikkialla on jo höyrynsulkumuovi ja sisäkoolaukset. Autotallissa on tallin ja varaston välisen seinän runko ja sen yläosa kokonaan valmis (paloseinä). Autotalli on lähes valmis ensi viikolla tulevaa puhallusvillaa varten. Ennen kuin talossa voidaan laittaa katon puhallusvilla täytyy yläkerran katoon laittaa harjan kohdille höyrynsulku, koolaukset ja pieni kerros villaa sekä eristää muutamia läpivientejä. Kaikki ikkunat ovat nyt paikoillaan. Yksi on vain väliaikaisesti kunnes saadaan uusi tilalle, koska tässä oli karmi viottunut. Puhallusvillan ja ovien asennuksen jälkeen lvi-porukka sais tulla laittamaan oman osuutensa, niin voidaan alkaa lämmittää taloa. Takka on kyllä valmis ja ihan kiva. Leivinuunissa on "kinkkuluukku" eli tavallista isompi luukku, mutta huonoa siinä on se, että se aukeaa alaspäin, joten kainalo voi palaa muutamaan kertaan... Alkuun takassa poltetaan vain kynttilää kaksi viikkoa, jotta ilma lähtee liikkumaan takasta piipun kautta ulos ja muuraukset kuivuvat hiljalleen. Tekninen tila on piakkoin valmis tai ainakin ylimääräistä työtä aiheuttanut sähkökaappi on vihdoin seinässä kiinni.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011
Tilannepäivitystä
Jaahas, mitäs kaikkea tässä on taas ehtinytkään tapahtua reilussa kuukaudessa? Tuukan synttäreitä juhlittiin 19.8. hieman etuajassa. Synttäreiden kunniaksi Tuukalta lähti hiukset. Roosalla oli kastejuhla 27.8., jolloin koko nimeksi virallistettiin Roosa Daalia.
Talo edistyy hiljalleen. Pääasiassa Olli uurastaa yksinään. Soile ja Arsi ei päässy ristiäisiin, joten he kävivät meillä ristiäisiä edeltävänä viikonloppuna ja Arsi jäi Ollin avuksi vielä torstaihin asti (Olli isyysvapaalla ko. viikon). Silloin rakennus etenikin huiman harppauksen ja Ollin epätoivokin helpotti hetkeksi. Pojat tekivät hommia pikkutunneille asti (pienellä nestetankkauksella) ja yöpyivät vaunussa. He pellittivät piiput (Arsin sanojen mukaan, korkealla olokaan ei enää jännittänyt, kun tuli tarpeeksi pimeää...) laittoivat parvekkeelle lattian, useita ikkunoita paikoilleen, nostivat yläkertaan kaikki yläkerran ikkunat ja parvekkeen oven, laittoivat höyrynsulkua seiniin ja katon koolauksia sekä villoittivat ja levyttivät autotallista suurimman osan. Nuo siis ainakin, jotain saattoi unohtuakin, kun en itse ollut kovinkaan paljoa paikalla. Ristiäisten jälkeen äiti ja Pena jäi vähäksi aikaa avuksi, jolloin autotalli sai koolaukset ja panelointi pääsi hyvään vauhtiin. Tänään laitettiin autotalliin viimeiset panelit. Talokin on jossain välissä tullut kokonaan paneloiduksi. Tänä iltana Olli laittoi talossa lisää höyrynsulkua ja koolaili. Huomiseks on luvattu sadetta, joten me kuulemma laitetaan lisää ikkunoita paikoilleen. Isommat lapset on vielä huomenna hoidossa. Toivottavasti Roosa nukkuu huomenna paremmin kuin tänään, niin pääsen enemmän avuksi.
Kylpyhuoneen ja saunan kiviseinät ovat valmiit. Muurari aloitti takan muurauksen ristiäisiä edeltävällä viikolla eli 22.8. alkaneella viikolla. Mä olin ottanut netistä mieluisan takan kuvan ja muokannut sitä hieman paintillä sekä piirtänyt siten, että kuva oli sekä takan että leivinuunin puolelta ja vielä sivustakin. Kuvasta oltiin vielä juteltu muurarin kanssa aiemmin. Nyt tiistaina 6.9. mentyäni pitkästä aikaa raksalle pääs itku (huom. synntyksen jälkeiset hormonit...), kun takka ei ollut sinne päinkään, mitä olin toivonut. Siitä oli tulossa sellainen persoonaton laatikkomainen möhkäle. Alkaessani suunnitella takkaa, mulla ei ollut muuta mielessä kuin että haluan pilarit takan molemmin puolin. Niistä ei ollut jälkeäkään. Onneksi muurari tuli piakkoin töihin ja saatiin sovittua korjauksia. Ei se alkuperäisen mukainen ole, mutta nyt siitä on kyllä tulossa oikeastaan aika kiva.
Lvi-kaveri on ollut myös laittelemassa kaikenlaisia putkia välikattoon ja kait eristellyt joitain jossain siellä vielä korkammalla.
Roosa Daalia 28.8. (kuvattu ristiäisiä seuaavana päivänä, joka on edistystä, koska Mimosan "ristiäispotretin" muistin kuvata vasta pari viikkoa ristiäisistä ja Tuukan seuraavalla viikolla)
Autotallin koolausta 28.8.
Autotalli tänään päivällä. Iltaan mennessä loputkin panelit oli paikoillaan ja lisäksi tämän päädyn otsa- ja räystäslaudat.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)