Kuvat lisätty 27.3.
Yritetääs tänään, kun eilen oli Google jumissa. Lisäilen vain tuohon eilen kirjoittamaani tekstiin kuvat. Sen verran muutosta, että tänään aloitettiin loppujen lattialaattojen saumaus. Olli jäi saumaamaan, mutta aine taitaa loppua hieman kesken.
...nyt ei sitten yhteys pelaa kunnolla. Laitan ilman kuvia ja lisään ne kohdilleen myöhemmin.
Eilen kirjoitettua tekstiä:
Aloitetaas nyt kuitenkin hieman lapsista, kun on unohtunut kirjoittaa noista Roosan kehitysvaiheista. Roosa nousi seisomaan tukea vasten tammikuun lopulla 7 kk ikäisenä ja nyt kävelee tukea pitäen pidempiäkin matkoja. Seisoo myös mielellään vain toisella kädellä tukea pitäen, usein toisessa kädessä heiluu pyykkikorista tai jostain lattialta löydetty Mimosan sukka. Suussa on noin neljä terävää hammasta, "noin" koska ne on tosi teräviä... ;)
Mimosa ja Tuukka on hiihdelly. Varsinkin Mimosa on innostunut siitä. Laskivat isin kanssa yksi päivä takapihalla suksilla mäkeä. Mimosa pysyi pystyssäkin. :) Olli muksahti jossain välissä hankeen ja meidän koira-ryökäleet iskivät treeniliivin taskuille. Yleensä sieltä löytyy nakinpaloja, mutta nyt Didaa oli ryöstämässä lompakkoa. Hetken päästä Olli katsoi, että Misti järsii vähän matkan päässä jotain ...ryöstäsaalistaan, puhelinta. Vaihtoon meni. Aika hyvä harhautus ja hyökkäys -menetelmä yhteistyöllä.
Tuukka kävi yksi päivä meidän työpaikalla. Työkaveri kysyi Tuukalta kuinka moneen Tuukka osaa laskea. Tuukka: "No tuhanteen! Meillä on raksalla iso mäki."
Ja Mimosa on jo niiiin iso tyttö. Näöltään ja käytökseltään. Kun mä alotin reilu kuukausi sitten työt, niin Mimosa alkoi tehdä aamupaloja. Viikon verran aamupalaksi oli Mimosan erikoinen: jogurttia porkkanan paloilla. Ei ole kyllä tullut itsellä mieleen, mutta sain myös kerran sellaisen ja oli hyvää. Porkkanan palat olivat kiva ja rapea piristys.
Raksaa:
Maalasin meidän makkarin seinät (yksi pohjamaalille -> myöhemmin tapetti ja kaksi Tikkurilan täyshimmeällä Harmonyllä, sävy Lumikki, neljännelle sivulle haetaan sunnuntaina Ikeasta kaapistot). Torstaina oli porukkaa laittamassa mm. makkarin kattoon mdf:ää ja halogeenin valossa kipsilevyjen tasoitetut saumat paistoivat selvästi. Lisäksi Tuukka veteli hieman seinää ruuvimeisselillä ja yläreunaan oli tullut pari pientä merkintää ennen kuin tajusivat seinän olevan jo pintamaalilla. Kittailen ja maalaan siis seinää uudelleen... Olin hieman oikonut saumoissa ja vaihtanut kapeampaan lastaan. Täytynee palata jälleen 60 cm leveään ja täyttää saumat kunnolla.
Sähkömies laitteli viikolla pistorasioita ja kytkimiä valmiille pinnoille. Olli ja Juha olivat nostaneet myös keittiön kodinkoneet paikoilleen. Kylmälaitteiden ovet näyttävät menevän vähän huonosti. Olisin halunnut molemmat aukeamaan vasemmalle, mutta ovet ovat niin paksut, että oikeanpuoleista avatessa törmäävät saranapuolella toisiinsa.
Lisäksi keittiön välitilojen laattasuunnitelma meni taas kerran uusiksi. Aloin merkitä niihin kiiltäviin ilmaiseksi saatuihin (ostohinta 70 e/laatta...) laattoihin leikkauskohtia, niin mitä syvemmälle laatikkoa pääsin sen selvemmäksi homeen haju tuli. Ne oli mennyt parin vuoden autotaliin varastoinnin aikana homeeseen. :( Uudet laatat on nyt valittu, tilattu ja haettu. Niistä ei ole vielä kuvaa, mutta ovat valkoisia 20x50 laattoja. Laitetaan pystyyn siten, että välitilaan tulee vain pystysaumoja. Väleihin tulee saman sarjan kaksi kuviolaattaa: musta-harmaan sävyisiä kukkia kultaisessa köynnöksessä.
Kaikki laatalle tuleva lattia on nyt laatoitettu. Saumaus puuttuu vielä eteisestä, kylpytiloista ja takan edestä. Tässä kuva eteistä. Tossa kurakaukalossa on pitkällisten selvittelyjen jälkeen paljastunut olevan massalattialle tarkoitettu kaivo. Lvi-firma kustantaa massan laiton...
Tässä on kuvattuna saunaa ja sieltä puolivalmista kiukaan taustaseinää. Koska meille tulee puukiuas, niin paloturvallisuus vaatii tuon seinäkkeen lauteiden ja kiukaan väliin (vaihtoehtona olisi huomattavasti pidempi etäisyys).
Kylpyhuoneen seinän valkoista laattaa ja toinen suihkujen paikasta kivijäljitelmän kohdalla.
Ja vielä kylpyhuoneen lattiaa. Tässä vaiheessa seinän alin laattarivi on vielä odottamassa vuoroaan.
Yäkertaa ”aulasta” kuvattuna. Huoneet vasemmalta oikealle: Roosan, Mimosan, wc/suihku ja Tuukan huone.
Mimosa luistelemassa noin kilometrin päässä uudelta kodilta olevassa kaukalossa, Roosa kyydissä. Vieressä on jopa lämmin pukukoppi, josta voi kytkeä tarvittaessa itse valot jäälle. Mimosa on oppinut jo potkaisemaan vauhtia ja liuttamaan hieman (”Piia opetti hoidossa.”) Tässä kuvassa siis vaunujen kanssa, mutta onnistuu ilman tukeakin.
Tuukka luistelemassa. Kypärä on jäänyt nähtävästi säätämättä isommaksi. (Onnistuisi ruuvarin kanssa, mutta sellaistahan ei ole koskaan jäällä mukana.)
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
Edistyy vähän kaikkialta
Eipä ole tullut päiviteltyä, kun on tuntunu ettei ole mitään kerrottavaa, vaikka päivittäin jompi kunpi onkin ollut hommissa. Mutta kun katsoo otettuja kuvia, niin kyllähän niistä kerottavaa löytyy. Nyt jos vaan yhteys pelaa ja Roosa suvaitsee nukkua, niin tulee taas oikea kuvapläjäys. Laitan nyt ihan suosista vaan kuvausjärjestykseen.
Tässä aiemmin mainitsemani eteisen katossa oleva kotelointi, jonka reunoille tulee led-nauhat. Kotelossa menee siis iv-putki, keskuspölynimuriputki ja sähköjä. Kotelo on leveä, koska haluttiin kauttaaltaan yhtä leveä kotelo ja iv-putkessa on tylsä mutka.
Tässä kuvassa näkyy keittiön tasot. Lieden ulokkeeseen kivitaso ja muuten harmaa laminaatti.
Tässä erinomainen syy muuttoon. Ainakin mun mieli lepää, kun saa katsoa tuollaista maisemaa olohuoneen ikkunasta sen sijaan, että näkee suoraan kadulle kuten tässä kaupunkiasunnossa. Jos nyt joskus viitsii edes pitää sälekaihtimia auki tuossa näyteikkunassa. Kuvan vasemman reunan paikkeilta ollaan tallusteltu lumikengillä koirien kanssa metsään lenkille. Eipä ole paljoa muuta liikettä metsässä näkynyt. Muutamia jäniksen jälkiä, joskus hirven ja viimeksi bongasin myös toiset lumikenkien jäljet erään metsäautotien läheisyydessä.
Tässä taloa etupihalta. Auton takana näkyvä maakasa on ollut mukavana liukumäkenä. Jos lapset on mukana pitää parkkeerata autot taaemmas. Kerran kun oli kova pakkanen "sovittiin" ettei lasketa mäkeä ja ajoin auton edemmäs. Tuukka halusi kuitenkin olla jonkin aikaa ulkona. Sisälle tullessaan Tuukka ilmoitti tyynesti laskeneensa auton alle (jossa pulkka oli edelleen todisteena) ja leuan alla oli haava.
Mä kittailin seiniä toissaviikonloppuna. Alakerta on nyt kitattu lähes kauttaaltaan yhteen kertaan. Noin puolet on myös hiottu kertaallen ja tehty korjauskittausta. Kittaan siis oikeastaan kolmeen kerrokseen. Ensimmäisellä kerralla kiinnitän nauhat levyjen saumoihin ja teen kohtuullisen kittauksen ja hionnan. Toisella kerroksella pyrin hyvään jälkeen ja kevyeen loppuhiontaa. Sen jälkeen pohjamaali, joka korostaa mahdollisesti jääneet kolot, jotka voi vielä kittata piiloon tässä vaiheessa.
Tällaisia "muistilappuja" löytyy ympäri taloa ja kuten muistilaput yleensäkin vain niiden kirjoittaja osaa tulkita niitä. Jos kirjoittajakaan...
Myös valokuvat ovat olleet erittäin tärkeitä muistin apulaisia. Esimerkiksi tähän kohtaan ei kovin huoletta uskalla lattiagyproceja ruuvailla saati sitten myöhemmin seinän alajuoksua luottaen vain lattiaan tehtyihin piirroksiin. (Lattia kaksinkertainan ek-gyproc, jonka päälle tulee laminaatti suihkun laattaa lukuunottamatta) Kuvassa näkyvä tussilla piirretty rasti (lähellä paksua punaista putkea) osoittaa suihkun ja Tuukan huoneen välisen seinän paikkaa.
Tässä kuvassa on Mimosan huoneen "vasen" seinä ja suihkun seinää Tuukan huoneen puolelle (siis seinä, joka oli edellisessä kuvassa vasta rasti). Yläkerran PITI odottaa rakentamistaan vasta muuton jälkeen, mutta näin nyt vain on käynyt. Myönnän, että on siinä ajatusta, ettei olisi enää pölyävää työtä, kun ilmanvaihto kytketään päälle. Ja kipsilevypinoja pitää saada tuhlattua johonkin... Putkimies sai myös tänään kytkettyä yläkerran vesiliittymiä, hanakulmia yms. kun oli seinää, mihin laittaa. Yläkerran lattialämmitys käynnistettiin myös. Kai... tai sit sitä vaan testattiin.
Tässä kuvassa seinärungot rajaavat Tuukan huoneen. Ovi tulee vinosti seinien kulmaukseen. Vaatii pikkasen enemmän työstöä sellainen ei-suorakulma.
Porrasaukkoa. Tuohon tulee noin kuusi metriä korkea seinä alakerrasta yläkerran kattoon.
Suunnitelmat muuttuivat yllättäen keittiön välitilalaatan suhteen. Vesieristyksentekijällä oli autotallissa kymmenen ylimääräistä laattaa, joita tarjosi meille. Laatta on aika pramea enkä olisi ikinä kaupasta ottanut sitä (varsinkaan hintansa puolesta), mutta päivän katseltuani mallilaattaa tuossa tulevalla paikallaan olen alkanut tykästyä siihen. Tämäkään laatta ei ole aivan tasainen, vaan hopeiset kohdat ovat urilla, mutta pinta on lasitettu ja siten helpompi pitää puhtaana. Kodinkoneet ovat rosteriset, joten sopinevat yhteen. Vasemmalla siis "uusi" laatta ja oikealla "vanha". Tuota kivijäjitelmää tulee kyllä suihkutiloihin, yhden laatan levyinen raita molempien suihkujen taakse ja kiukaan ympäristöön alueelle, johon paloturvallisuus estää panelin laiton.
Sama vähän kauempaa kuvattuna.
Kylpytiloissa on käynyt Suhina vesieristystyössä. Viime iltana/yönä Olli laatoitti saunan lattian.
Tällainen kylpyhuoneen tilanne oli tänään lähtiessäni lasten ja koirien kanssa puoli kuuden aikaan. Puoli kymmeneltä sain puhelimeen kuvan laatoitetusta seinästä. Kuulemma kivijäljitelmä-tarjouslaatta on aika haastavaa laitettavaa, kun haluan sen puskusaumaan... Eli vasen seinä on laatoitettu (paitsi alin ja ylin rivi) ja ikkunaseinä ikkunan alle (täytyy käydä osatamassa leveämpää kulmalistaa ikkunan kulmiin). Katon alaslaskun rakenne on vielä hieman pohdinnassa. Tuntuu olevan kahta tapaa. Joko siten, että ilma pääsee kiertämään alaslaskun ja todellisen katon välissä tai sitten estämällä ilman pääsy täysin kyseiseen väliin ilmansulkumuovilla.
Mimosa kävi eilen hammaslääkärissä, joka irroitti Mimosaa jo kuukauden heilumisellaan kiusanneet alaetuhampaat. Pitää ottaa huomenna kuva... Meidän isolla tytöllä on siis jo rautahampaita tulossa. Toinen on jo puhjennut, toinen kuultaa läpi.
Kävin Didaan kanssa viikonloppuna epävirallisissa agilitykisoissa. Rata meni ihan kivasti ja tuntui tosi helpolta ja suoraviivaiselta Ollin treeneihin verrattuna. Daisy tosin himmaili vähän. En uskaltanu vaatia tarpeeksi ja selvästi uusi tilanne vaikutti hieman Iipanaan. "Helppoudesta" huolimatta päädyttiin hylkäykseen, kun Daisy reagoi hieman liian herkästi ohjaukseen ja meni kahden putken pään välistä toiseen putkeen menon sijaan ja sitten ohjasin itse väärään päähän putkea. Mutta on tuo Daisy mahtava koira, jolla on paljon potentiaalia. Kisaavien radalle ei osallistuttu, koska kepit on vielä hieman hakusessa, eikä viitsitty lähteä pilaamaan niitä kisassa sähläämällä.

lauantai 21. tammikuuta 2012
Kalustustamista
Nyt alkaa todella tuntua siltä, että pian päästään muuttamaan. Tai pian ja pian, kaikki on suhteellista. Maaliskuussa olisi tarkoitus. Meillä on wc käytössä! Putkimies oli torstain sekä perjantain meillä hommissa ja kytki perjantaina vedet sisälle, joten pönttö, wc:n ja kodinhoitohuoneen hanat ovat toimintakunnossa. Helpottaa merkittävästi raksalla oloa. Vielä, kun saatais vessaan ovi tai edes verho eteen. ;)
On tuo mieheni ihmemies. Rakentaminen aloitettiin viime vuoden huhtikuussa ja alle vuodessa on tarkoitus päästä muuttamaan. Suurimman osan Olli on tehnyt yksin. Kiitoksia kuitenkin Kanelle neuvoista ja välineiden lainaamisesta, Ollin isälle ja Pasille kaikenlaisesta avusta sekä Juhalle, joka on auttanut niistä vaiheista yli, kun liian monta tekemätöntä vaihetta on meinannut lamauttaa.
Keittiö, wc ja kodinhoitohuone on kalustettu. Tänään kiinniteltiin viimeisiä tasoja, kun sopivat ruuvit ja mitkä lie levyt, jotka mä tunnen nimellä prikat loppuivat eilen kesken. Tasoihin tuli aina yhtä reunaa lukuun ottamatta liukuva kiinnitys. Eli runkoon porattiin ruuvia hieman isompi reikä, siihen prikka ja ruuvi reiän läpi tasoon. Näin rungoissa ja tasoissa on hieman varaa elää. Onko se sitten tarpeen vai ei, mutta onpahan nyt laitettu. Ihan lähipäiviltä ei ole kuvia, kun kamera kävi kotona latauksessa (ja jäi kotiin), mutta alla hieman aiempaa kuvaa, jossa on jo mdf-kattokin paikallaan. Mdf-katto on vain keittiössä valmiina ja khh:ssa kipsilevykattokin maalattuna. Olli ja Juha asentelivat katon pari viikkoa sitten. Onneksi pitivät sitä sen verran mukavana hommana, että päättivät yläkertaankin sellaisen katon. Mä olin jo khh:n katon kittaamisen jälkeen sitä mieltä...
Keittiö on Petra-keittiön mallistoa kerman värisenä. Vetimet tulee olemaan messinkiset, kuten myös hana (Granan Rosa). Paperilla suojatut tasot ovat harmaata laminaattia ja lähin kieleke on kiveä, johon tulee liesi (liesikuvun runkoa on jo katossa). Oikeaan reunaan leivinuunin viereen kasattiin eilen ja tänään vielä kaappi, mikrotaso ja pöydän runko leikkuulaudoin (taso kiveä, joka on hieman lyhennettävänä). Väliin A-tikkaiden kohdalle tulee kylmälaitteet. No pitää ottaa huomenna kamera mukaan. Se on sitten kyllä ihan eri asia milloin kuvat tänne tulevat.
Keittiön välitilaan tulee pitkään haaveilemaani "kiveä". Taas saa käytännöllisyys väistyä. ;) Ei oo nimittäin helpointa mahdollista pyyhkiä, mutta niin ihanan näköistä. Yleensä se on myös hinnakasta, jonka vuoksi olin luopunut siitä ajatuksesta, mutta K-raudassa sattui tulemaan ale-erä käytävällä vastaan (25 €/m2). Tuolla alueella ei myöskään tehdä ruokaa, joten roiskeet ovat pääasiassa vettä. Ei siis ainakaan kovin rasvaisia roiskeita ja kiveen saa suojaainetta pintaan. Kivi kimaltaa sen verran, että tumma sävy sai myös Mimosan varauksettoman hyväksynnän. Seli seli, mutta tässä se on, n. 25x50. Reunan maalarinteippi oli mallausvaiheessa vesieristeen suojana ja tuohon se nähtävästi jäi.
Tässä vielä aiemmin (11.1.2012) otettu kuva, jossa keittiö on vasta valmisteilla. Taustalla näkyy kalustettu wc. Lavuaarisetiksi otettiin samanlainen kuin meillä on ollut tässä kaupunkiasunnossa. Tykästyin kovasti noihin laatikoihin lavuaarin alla. Alakaapit on jäänyt mulla melkein aina lähes tyhjiksi, kun ovat jotenkin hankalat, mutta noihin laatikoihin mahtuu paljon tavaraa ja ne on helposti saatavilla. Harmittavan pieni valikoima noita kohtuuhintaisia wc-kalusteita laatikoilla. Kuvassa näkyy myös valmista lattiaa.
Sähkäri oli viime viikolla ke-pe töissä, joten suurin osa alakerran sähköputkituksista on nyt tehtynä. Olli putkitteli itse joskus tulevaisuudessa yhdistettyä työhuonetta ja kotiteatteria. Lähinnä kaiuttimia varten, jottei johtoja tarvitse vedellä lattiolle, vaan kulkevat siististi seinien sisällä. Sijainnit eivät ole ihanteellisia, mutta esim, huoneen etunurkassa on ovi, joten kaiutin olisi melkolailla tiellä, jos se olisi "korvan korkeudella". Sisällä on myös kaksi toimivaa pistorasiaa. (aiemmin sähköt on otettu seinän raosta suoraan teknisen tilan sähkökaapista) Myös ulkona on liiketunnistimella toiminnassa olevat Cellon Finale-valaisimet. Tosin vain toisessa on toistaiseksi lamppu... Lapsilla on aina kisa kumpi ehtii sytyttämään liikkeellään valon. Aiemmin olikin melko kurja lähteä iltaisin sieltä kaupunkiin. Oli meinaa kovin pimeää.
Mä oon ihan hurahtanut epäsuoraan valaistukseen ja laittaisinkin lähes koko talon valaistuksen sillä. Varauksia laitetaan moneen paikkaan (=pistorasia katon rajaan), mutta suurin osa toteutuksesta jää odottamaan ledien hinnan laskua. Alkuun laitetaan ihan perinteisiä kattolamppuja, muttei panosteta juurikaan uusiin. Eteiseen laitetaan jo nyt epäsuoravalaistus led-nauhalla, koska eteisen poikki menee hankala iv-putkien kotelointi, joka varjostaisi muutoin pahasti. Kotelon pohjasta tulee muuta koteloa hieman leveämpi, jonka päälle liimataan kattoa kohti "osoittavat" led-nauhat. Valo heijastuu tasaisesti katon kautta koko eteiseen. Ainakin teoriassa. Nauhaa tulee 5 m ja se on luultavasti linkin mukainen. Kaiken kaikkiaan siis 72 W:lla yli 6000 lumenia valkoista valoa (miinus heijastuminen 50-70%). Tuo 6000 lm vastaisi noin kymmentä 60 W:n hehkulamppua. Heijastumisen jälkeenkin valoa pitäisi jäädä noin viiden hehkulampun verran. Ei pitäisi olla tavarat eteisessä hukassa hämäryyden takia. Skannattuun kuvaan paintattu suunnitelmani tilanteesta.
Myös muurari (Tuukan sanoin kuvailevasti Myyräri) on käynyt pyörähtämässä. Kurakaukalon seinä on noin 120 cm ja muurari oli onnistunut saamaan yhden seinän jo reilun sentin vinoon, jonka olisi jättänyt silleen, jollei Olli olisi huomauttanut asiasta. Sai onneksi kammettua seinän suoraksi. Vaatii vielä hanakulmien muurauksen, tasoituksen ja laatoituksen. Olli hoitaa itse myös lopun muurauksen. Sattuneista syistä.
Jonkin verran on vielä seiniä levyttämättä. Saati sitten kittaamatta ja maalaamatta/tapetoimatta. Levyt saadaan toivottavasti huomenna seinään ja sittenpähän mun ens viikon ohjelma on aika selvä. Aina, kun mahdollista kittaamaan. Onneksi Miia ja Elli tulevat keskiviikkona kylään, jolloin tulee hieman vaihtelua.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)