Kuvat lisätty 27.3.
Yritetääs tänään, kun eilen oli Google jumissa. Lisäilen vain tuohon eilen kirjoittamaani tekstiin kuvat. Sen verran muutosta, että tänään aloitettiin loppujen lattialaattojen saumaus. Olli jäi saumaamaan, mutta aine taitaa loppua hieman kesken.
...nyt ei sitten yhteys pelaa kunnolla. Laitan ilman kuvia ja lisään ne kohdilleen myöhemmin.
Eilen kirjoitettua tekstiä:
Aloitetaas nyt kuitenkin hieman lapsista, kun on unohtunut kirjoittaa noista Roosan kehitysvaiheista. Roosa nousi seisomaan tukea vasten tammikuun lopulla 7 kk ikäisenä ja nyt kävelee tukea pitäen pidempiäkin matkoja. Seisoo myös mielellään vain toisella kädellä tukea pitäen, usein toisessa kädessä heiluu pyykkikorista tai jostain lattialta löydetty Mimosan sukka. Suussa on noin neljä terävää hammasta, "noin" koska ne on tosi teräviä... ;)
Mimosa ja Tuukka on hiihdelly. Varsinkin Mimosa on innostunut siitä. Laskivat isin kanssa yksi päivä takapihalla suksilla mäkeä. Mimosa pysyi pystyssäkin. :) Olli muksahti jossain välissä hankeen ja meidän koira-ryökäleet iskivät treeniliivin taskuille. Yleensä sieltä löytyy nakinpaloja, mutta nyt Didaa oli ryöstämässä lompakkoa. Hetken päästä Olli katsoi, että Misti järsii vähän matkan päässä jotain ...ryöstäsaalistaan, puhelinta. Vaihtoon meni. Aika hyvä harhautus ja hyökkäys -menetelmä yhteistyöllä.
Tuukka kävi yksi päivä meidän työpaikalla. Työkaveri kysyi Tuukalta kuinka moneen Tuukka osaa laskea. Tuukka: "No tuhanteen! Meillä on raksalla iso mäki."
Ja Mimosa on jo niiiin iso tyttö. Näöltään ja käytökseltään. Kun mä alotin reilu kuukausi sitten työt, niin Mimosa alkoi tehdä aamupaloja. Viikon verran aamupalaksi oli Mimosan erikoinen: jogurttia porkkanan paloilla. Ei ole kyllä tullut itsellä mieleen, mutta sain myös kerran sellaisen ja oli hyvää. Porkkanan palat olivat kiva ja rapea piristys.
Raksaa:
Maalasin meidän makkarin seinät (yksi pohjamaalille -> myöhemmin tapetti ja kaksi Tikkurilan täyshimmeällä Harmonyllä, sävy Lumikki, neljännelle sivulle haetaan sunnuntaina Ikeasta kaapistot). Torstaina oli porukkaa laittamassa mm. makkarin kattoon mdf:ää ja halogeenin valossa kipsilevyjen tasoitetut saumat paistoivat selvästi. Lisäksi Tuukka veteli hieman seinää ruuvimeisselillä ja yläreunaan oli tullut pari pientä merkintää ennen kuin tajusivat seinän olevan jo pintamaalilla. Kittailen ja maalaan siis seinää uudelleen... Olin hieman oikonut saumoissa ja vaihtanut kapeampaan lastaan. Täytynee palata jälleen 60 cm leveään ja täyttää saumat kunnolla.
Sähkömies laitteli viikolla pistorasioita ja kytkimiä valmiille pinnoille. Olli ja Juha olivat nostaneet myös keittiön kodinkoneet paikoilleen. Kylmälaitteiden ovet näyttävät menevän vähän huonosti. Olisin halunnut molemmat aukeamaan vasemmalle, mutta ovet ovat niin paksut, että oikeanpuoleista avatessa törmäävät saranapuolella toisiinsa.
Lisäksi keittiön välitilojen laattasuunnitelma meni taas kerran uusiksi. Aloin merkitä niihin kiiltäviin ilmaiseksi saatuihin (ostohinta 70 e/laatta...) laattoihin leikkauskohtia, niin mitä syvemmälle laatikkoa pääsin sen selvemmäksi homeen haju tuli. Ne oli mennyt parin vuoden autotaliin varastoinnin aikana homeeseen. :( Uudet laatat on nyt valittu, tilattu ja haettu. Niistä ei ole vielä kuvaa, mutta ovat valkoisia 20x50 laattoja. Laitetaan pystyyn siten, että välitilaan tulee vain pystysaumoja. Väleihin tulee saman sarjan kaksi kuviolaattaa: musta-harmaan sävyisiä kukkia kultaisessa köynnöksessä.
Kaikki laatalle tuleva lattia on nyt laatoitettu. Saumaus puuttuu vielä eteisestä, kylpytiloista ja takan edestä. Tässä kuva eteistä. Tossa kurakaukalossa on pitkällisten selvittelyjen jälkeen paljastunut olevan massalattialle tarkoitettu kaivo. Lvi-firma kustantaa massan laiton...
Tässä on kuvattuna saunaa ja sieltä puolivalmista kiukaan taustaseinää. Koska meille tulee puukiuas, niin paloturvallisuus vaatii tuon seinäkkeen lauteiden ja kiukaan väliin (vaihtoehtona olisi huomattavasti pidempi etäisyys).
Kylpyhuoneen seinän valkoista laattaa ja toinen suihkujen paikasta kivijäljitelmän kohdalla.
Ja vielä kylpyhuoneen lattiaa. Tässä vaiheessa seinän alin laattarivi on vielä odottamassa vuoroaan.
Yäkertaa ”aulasta” kuvattuna. Huoneet vasemmalta oikealle: Roosan, Mimosan, wc/suihku ja Tuukan huone.
Mimosa luistelemassa noin kilometrin päässä uudelta kodilta olevassa kaukalossa, Roosa kyydissä. Vieressä on jopa lämmin pukukoppi, josta voi kytkeä tarvittaessa itse valot jäälle. Mimosa on oppinut jo potkaisemaan vauhtia ja liuttamaan hieman (”Piia opetti hoidossa.”) Tässä kuvassa siis vaunujen kanssa, mutta onnistuu ilman tukeakin.
Tuukka luistelemassa. Kypärä on jäänyt nähtävästi säätämättä isommaksi. (Onnistuisi ruuvarin kanssa, mutta sellaistahan ei ole koskaan jäällä mukana.)
Hei! Kovin on vielä talviset kuvat, vaikka kesäkuussa jo mennään! Miten talo ja piha etenevät? Mukavaa lomaa!
VastaaPoistaT: Satu
Moi,
VastaaPoistaollaan oltu sen verran poikki, että tää sai olla ensimmäisiä, mistä vähennettiin tekemisiä. Iltaisin, jos on energiaa vielä jäljellä, että jaksaisi päivittää tätä, meen mielummin kittaamaan yläkertaa. Kyllä mä ehkä joskus päivittelen tämänkin...
Alakerta on siltä täältä puuttuvia listoja lukuunottamatta valmis. Yläkerta on levypinnalla. Piha päätettiin nyt lopulta jättää suosista ensi kesään. Ulkoa pitäisi nimittäin vielä mm. maalailla toista kerrosta, laittaa ikkunapellit ja -pielet, nurkkalaudat ja rännit. Täällä voi toki myös vierailla katsomassa ihan itse paikan päällä miltä täällä näyttää. :)
Hyvää lomaa!
Kauniit nuo kivijäljitelmälaatat tuolla saunassa ja kylpyhuoneessa, mitkä laatat ne ovat ja mistä ostitte? :)
VastaaPoista