Lyhyet päivitykset tapahtumiin.
Sunnuntai 24.4.
Autotallin salaojien laitto.
Maanantai 25.4.
Sähkäri kävi laittamassa sähkökaapin paikoilleen ja suoritti tarvittavat mittaukset.
Käytiin porukalla illalla katsomassa laserin avulla korkeusmerkkjä linjapukkeihin.
Tiistai 26.4.
Kuitto (maansiirto) auttoi työmaaparakin siirtämisessä Parttien tontilta meidän tontille. Tulee varmaan olemaan kätevää, kun parakissa saa säilytettyä kaikki työkalut ym. tarvikkeet (eivät ole enää asuntovaunussa levällään) ja tarvittavat piirustukset saadaan nastoilla seinälle näkyviin.
Energialaitoksen mies kävi kytkemässä sähkökaapin sähköverkkoon, joten nyt saadaan vaunuun ja parakkiin sähköäkin.
Olli ja Ari tasoittelivat autotallin pohjan ja asettelivat harkot muotiksi autotallin anturan valua varten.
Vaunu, parakki ja Ari autonsa vieressä
Keskiviikko 27.4.
Talon perustukset tekevä ja rungon pystytyksen hoitava urakointi porukka saapui tänään tontille. Päivän aikana he saivat aseteltua harkot muotiksi anturan valua varten.
Meillä oli pitkä työpäivä (1/2 veso), mutta Olli ja Ari kävivät illalla asettelemassa autotallin valumuottiin raudoitukset.
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
lauantai 23. huhtikuuta 2011
Valokuvia
Kuvassa Ari seisoo kodinhoitohuoneen kautta kiertävien vesiputkien päällä lähellä sitä paikkaa, jossa niiden pitäisi tulla lattiasta läpi.
Olli lapioimassa salaojasoraa kottikärryyn Mimosa apunaan.
Daisy, nuorin punaturkeistamme.
Ja Tuukka toistaiseksi nuorin lapsistamme. ;)
Salaojaa talon etuseinällä. Kuvassa näkyy myös kaappi sähkökaapille.
Salaojien osalta oli suunnitelmat muuttuneet vielä kerran ja nyt salaojien vesille tuleekin kaksi laskupaikkaa. Toinen autotallin salaojien kautta ojaan (vas. etunurkasta) ja toinen talon oikeasta takanurkasta kauemmaksi johdettavaan kivipesään.

Linjalangat ja salaojat
Torstaina 21.4. Pertti oli tontilla apuna, kun määritettiin linjapukkeihin paikat linjalangoille. Pertillä oli sellainen hieno 70 000 e vempele, jolla sai sitten ne linjat vissiin millin tarkkuudella paikoilleen. Tilattiin myös kuorma salaojasoraa tontille tuotavaksi samalla, kun soratoimittaja menee lähistöllä sijaitsevaan kotiinsa.
Sähkäri oli käynyt aamulla paikalla toteamassa, ettei Ollin tekemä teline kelpaa sähkökaapille, vaan sitä varten pitää olla vielä erillinen lukittava kaappi. Sen teko olikin Ollin ohjelmassa pitkäperjantaina 22.4. Lasten Kajaanin mummi ja ukki tuli iltapäivällä suoraan tontille. Mummi katsoi lasten perään ja ukki auttoi pystyttämään sähkökaapin kaapin kolmen metrin korkeuteen, jolloin se on kutakuinkin sillä paikalla, jossa se sitten talon valmistuttakin on. Aikamoista säätämistä se on ollut, että sen saa sopivasti. Vaikka sähkölaitos velottaakin uusista kytkennöistä ja väliaikaisesta työmaasähkökaapista, niin olisi se ollut huomattavasti helpompi tapa. Väliaikaisen kaapin olisi saanut sijoittaa maan tasoon ja mihin vain, missä se ei olisi tiellä. Laitettiin myös linjalangat paikoilleen. Täytyy kyllä ihmetellä, miten ne narukerät oikein pitäisi avata, ettei langat olisi heti solmussa. Vaikka kerään oli merkitty start-tarralla aloituspää, meni langan selvittelyyn melkoisesti aikaa. Ei mulla villalankojen kanssa ole mitään ongelmia, ne keräytyvät oikein mukavasti auki... Taloon kaivetut vesiputket tuottivat myös hieman vaivaa. Ne oli otettu vähän liian varman päälle talon sisäpuolelle ja menivät jo kodinhoitohuoneen puolelle, vaikka niiden oikea ulostulo olisi talon ulkoseinän vierestä tekniseen tilaan. Vesiputket tulevat nyt sitten tekemään pienen kiepauksen kodinhoitohuoneen puolelta. Onneksi tämän hetkisestä maanpinnasta on vielä reilu metri talon tulevaan lattian tasoon, jolla matkalla voi korjata putkien ulostuloa.
Lauantaina 23.4. oli ensimmäinen kesäisen oloinen päivä, reilut viistoista astetta lämmintä. Miehet menivät jo aamusta tontille kaivamaan salaojia paikoilleen. Kaivinkoneella oli jo raapaistu ojan alut, mutta niihin piti vielä katsoa kallistukset kohdilleen ja lisäillä salaojasoraa sekä tietenkin itse salaojat. Tontti on kuiva ja talo sen korkeimmalla kohdalla, joten kosteus tuskin tulee olemaan siellä ongelmana, mutta kun jotain aletaan tehdä, niin se tehdään kunnolla. Salaojien "purku" oli alunperin suunniteltu talon vasemmalle takanurkalle (kylpyhuoneen nurkalle). Miehet olivat jo asemoineet talon etureunan salaojan ja olivat jatkamassa vasenta sivua takapihalle päin, kun tuli ongelmia. Autotalliin vievä lämmitysputki oli salaojan kohdalla niin pinnalla, että oikealla kallistuksella salaoja olisi mennyt suoraan sen lävitse. Lämmitysputkea ei ollut käytännössä mitään mahdollisuuksia alkaa kaivaa käsipelillä muuhun syvyyteen, joten salaojien suhteen piti tehdä muutoksia. Päätettiin ottaa talon vasen etunurkka (tekninen tila) salaojan alimmaksi kohdaksi ja johtaa siitä vedet autotallin salaojiin ja siitä kunnan ojaan. Kuten sanottu kuivalla, hyvin vettä läpäisevällä tontilla salaojien tehtävä on vähäinen, joten ne tuskin kuormittavat kunnan ojaa juurikaan.
Minä lähdin ennen viittä lasten ja mummin kanssa saunavuorolle. Kello on nyt todellisuudessa vähän yli yhdeksän illalla. Olli ja Ari ovat edelleen tontilla. Yksitoista tuntia taitaa olla jo täynnä... Toivottavasti tajuavat kohta lopettaa. Onneksi alkaa olla jo hämärää. Kuvia tulee jossain vaiheessa, kunhan kamera kotiutuu tontilta.

maanantai 18. huhtikuuta 2011
Nythän tämä jäi jo heti alkuun jälkeen...
Käytiin lasten kanssa ihmettelemässä kaivinkonetta viime viikon torstaina 14.4. Ja vähän auttamassakin...
Perjantai-iltana 16.4. viemärit ja vesiputket oli paikoillaan ja peiteltynä. Talon ja autotallin paikoille oli ajettu hiekat ja tiivistetty. Olli jätti sunnuntaina Mikkelin agility-kisoista palattuaan meidän asuntovaunun tontin viereiselle tienpätkälle.
Maanantaina 18.4. autopaikkaa oli tasoiteltu parakkia varten ja vedetty taloon sähkökaapeli. Maanantaiaamuna saatiin, myös vesi tontille.
Autotallin paikka maanantai-iltana (kuoppa on talosta varastoon/autotalliin tulevaa lämmitysputkea varten)
Talon paikka maanantai-iltana.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011
Pohjapiirustukset
Tontti paljastuu lumen alta
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Blogin aloitus
Tästä on tarkoitus tulla perheemme omakotitalon "rakennuspäiväkirja" ja siinä sivussa ehkä jotain muutakin meidän elämästä. Ajatuksena on, että tekstit eivät välttämättä olisi kovin pitkiäkään, kunhan niissä olisi pääpiirteittäin asiat, joita päivän aikana on rakennuksella tapahtunut. Näin voisimme aina itsekin tarkistaa päivämääriä, milloin mitäkin on tapahtunut.
Konkreettisesti emme ole vielä päässeet rakentamaan, mutta paperilla suunnitelmat ovat jo melko pitkällä. Kuluneen kuukauden aikana tontilta on kaadettu syvässä hangessa rämpien kolme isoa mäntyä, koivu ja haapa. Loppu onkin risukkoa, joka pitäisi lähteä ensi viikolla alkavan (lumen- &) maansiirron yhteydessä. Tontin takaosa jätetään luonnon tilaan, josta se jatkuu luontevana tontin takana olevaan metsään.
Taustatietoja projektistamme:
Tontti: n. 2750 m2, Lemin Tuomelankankaalla
Talopaketti: Mittava-koti, Julia 159M (M tarkoittanee modified tai jotain sinne päin, koska Julia 159:än pohjaan tehtiin paljon muutoksia) Lisään myöhemmin meidän pohjapiirroksen...
Tieltä otettu kuva tontista ja Tuukasta. Tontin sivut ovat melko hyvin kuvien reunojen kohdilla ja takaraja jossakin tuolla metsän reunassa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)