perjantai 15. heinäkuuta 2011

Ei kuvia... :(

Päivitys laahaa, koska meni into, kun en saa kuvia mukaan. Kamerasta on akku loppu, eikä löydetä laturia... Ja onhan tässä tätä muutakin puuhaa. Lapsistakin pitäisi saada muutakin kuin kännykkäkuvia.

Ari (ukki, Ollin isä) ja Janne (opiskelukaveri) tulivat molemmat maanantaina avuksi. Olli ja Janne majailivat vaunussa keskiviikkoon, jolloin Janne jatkoi matkaa. Talon molemmat päädyt on nyt paneloitu ja toinen pääty myös maalattu kahteen kertaan (kerran irtopaneleina ja kerran seinällä). Pahimman paikan räystäslaudatkin on laitettuna.

Olli lähti tänään ("hyvin" valmistautuneena) Seinäjoelle agilityn MM-karsintoihin Mistin kanssa. Huomenna tänne tulee myös mun äiti ja Pena. Pääsevät jatkamaan toisella raksalla aloittamaansa levytystä laittamalla viimeiset puuttuvat levyt parvekkeelle. Lisäksi on maalaamista ja leikkimökkiäkin voisi laitella kasaan. Pitäisi vain saada runko ensin vaateriin. Pesutilat odottavat myös 50 mm villaa, jotta muurari pääsisi joskus muuraamaan seinät. Päätyyn olisi vielä laitettavana tikkaat. Ja siivottavaa on aina... Eli tuskin tekeminen loppuu kesken.